"No koita nyt napata se kuva äkkiä että pääsen metälle"!

Elmeri ja Siiri haluaa toivottaa kaikille koirakavereille oikein munakkaa pääsiäistä!

Kova ikävä on omaa agitreeni porukkaa ja kaikkia parsontuttuja kotomaasta. Täällä ei olla edelleenkään päästy tutustumaan uusiin parsoneihin, niitä kun näkee täällä todella vähän. Muita koiruleita kyllä on pilvin pimein, täällä maalla kun jokaisesta talosta löytyy koira tai kaksi. Onneksi nuo meidän koirat ovat niin sosiaalisia tapauksia, ettei ongelmia ole ollut kohdata uusia koiria. Aina otetaan kaikki vastaan häntä heiluen. Vaikka vastapuoli murisisi, niin Elmeri vaan heiluttaa häntää vielä kovemmin! Täällä kun koirat ovat enimmäkseen vapaana. Myös kylällä. Tosin täällä ne tuntuvat osaavan kulkea, menevät tien laidassa jne. Ovat kai oppineet siihen. Jos sanoisit ranskalaiselle, että voisitko laittaa koirasi kiinni, niin nauraisivat varmaan päin naamaa! Toisaalta, kiva myös niinpäin, että täällä koirien tuominen monille alueille on paljon sallitumpaa kuin suomessa. Uimarannat, puistot, ravintoloiden terassit ovat hyvä esimerkki. Hotellit ottavat myös melkein poikkeuksetta aina koirat vastaan.

Näyttelykevätkin taitaa mennä meillä vähän niin ja näin. Kovasti on ollut yritystä ottaa selvää miten näyttelyihin ilmoittaudutaan, mutta yrityksestä huolimatta sekin on jäänyt arvoitukseksi... Ranskan kennelliiton sivut ja näyttelyaikataulut kyllä löytyy, mutta hyvin ovat osanneet piilottaa ohjeet miten niihin ilmoittaudutaan. Ei toivoakaan että se kävisi näpsästi esim netin kautta. Ehei! Täällä täytyy varmaan lähettää se shekki kirjekuoressa jonnekkin, ennenkun homma onnistuu... Travitsemme siihen "konsultin apua" ennenkuin sen oppii.

 

Agilitykenttäkin on löydetty 25 km päästä meidän kotoa ja puhelinnumero paikalliseen "klubiin". Täytyy vaan pyytää jonkun ranskankielen taitoisen soittamaan. Niin on mennyt aika töitä tehdessä, ettei ole tuota kieltä ehtinyt vielä niin sujuvasti opettelemaan. Kyllä se tästä...

Elmeri ja Siiri käyvät edelleenkin tsekkaamassa luolat säännöllisin väliajoin, mutta onneksi enää ei tulla naama auki takas. Joko siellä ei enää ole ketään, tai sitten jotain on opittu..? Mutta kyllä tuo metsä kovasti vetää puoleensa. Onneksi tuolla metsässä ei ole teitä, joten autoja ei tarvitse onneksi  pelätä.  On se jännä, kun kyllä sitä metsää tuolla maalla suomessakin riitti ympärillä, mutta eikö ne hajut siellä ole niin voimakkaita, että siellä ei tarvinnut tuollaisi "turneita" tehdä. Täällä ilmeisesti tuo erilaisten elukoiden tiheys/hehtaari, on paljon suurempi ja hajuja riittää.

Matkalla aasin, lehmän ja ponin luo

Yksi meidän mielilenkki on mennä moikkaamaan naapurin aasia, ponia ja lehmää. Elmeri tapansa mukaan rakastaa kaikkia isoja otuksia, ja eilen Elmeri pääsikin pussaamaan aasia oikein antaumuksella. Lehmääkin Elmeri olisi kovasti halunnut suukotella, mutta lehmä ei ollut niinkään kiinnostunut noista touhuista...

Siiri lutrasi myös tuossa yksi lämmin päivä kovasti uima-altaassa kuumissaan lenkin jälkeen. Siiri tekee kuten mummu, menee maaten tuohon matalimmalle portaalle. Siiri tykkää myös polskuttaa etutassuilla vettä. Huvittava tapaus. Mutta kaikkihan me naiset tiedetään kuinka siinä käy kun kylmässä vedeesä kyykkii. Nii-iin, piparihan siinä jäätyy ja tuloksena on kusirakkotulehdus. Nyt ollaan sitten antibioottikuurilla ja pysytään altaasta pois :)

Siiri on innokkaasti myös mukana mannekiinina Ranskalaiselle Maalaisunelmalle. Jälleenmyyjillä on ollu hauskaa ostaa tavaraa kun siellä täällä kuvissa aina vilahtaa koirat. Eikö vain pue?

Pakollinen joka bloggauksen "sänkykuva" Niitä on toivottu... =)