Eilen vihdoin katkaisimme pitkän näyttelytauon ja avasimme uuden näyttelykauden Bordeauxin kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Viime kesähän meillä meni plörinäksi Siirin osalta ja syksy taas Elmerin osalta, samasta syystä, eli iho-ongelmista, jotka vihdoin ovat taakse jäänyttä elämää. Todella toivomme, että koirien immuunijärjestelmä olisi jo tottunut tähän Ranskalaiseen luontoon, eikä reagoisi enää niin voimakkaasti jahka tässä taas kesään päin mennään. Elkulla on porttikielto luolille.

Bordeaux2011_003_resize.JPG

Edellis-iltana vielä nauroin Elmerille, kun sillä on nyt se aika vuodesta, että kaikki kulmakarvat ja partakarvat tippuu ja sitten kasvaa taas uudet. Pari pidempää karvaa oli otsassa ristissä ja vasemmassa silmässä pitkät silmäripset, oikeasta olivat jo tippuneet. Vasen silmäkulma oli auki kun se on tuusannut myyriä kaikkien juurakoiden ja kivikasojen alta. Hinkkautunut auki. Nauroin että tuolla pärställä ei kyllä huomenna voiteta yhtään mitään! Olin sitä mieltä että Siiri kaunokainen kyllä nyt pesee tuon meidän laihiksella olevan "mätisäkin".

Bordeaux2011_009_resize.JPG

Toinen valioluokan uros oli Euroopassa hyvin menestynyt Dan-Russell de la Roche Turpin, joka on todella pieni uros, joten mätisäkkimme näytti rinnalla vieläkin isommalta! Huomaa, että tuo amerikkalainen trimmaustapa näyttää tekevän tuloaan ammattihandlereitten keskuudessa jo tännekkin, eli parta jätetään pitkäksi ja pää trimmataan muutenkin hyvin kettuterrierimäisesti. Etujalkojen karvat pörhötetään ja etukulmauksia korostetaan rintakarvat pörröttämällä. En tykkää....

Bordeaux2011_016_resize.JPG

Tuomari oli tälläkertaa Mademoiselle Bigaut Evelyne, joka on erikoistunut Parsonien ja Jack Russeleiden tuomari. On kuulemma tulossa Suomeenkin tänä vuonna?

Bordeaux2011_017_resize.JPG

Bordeaux2011_022_resize.JPG

Siiri-söpöliini pääsi piiiiiitkästä aikaa kehään ja menikin ihan nätisti pientä tuomarin ujostelua pöydällä lukuunottamatta. Olinkin aivan varma, että tälläkertaa jos milloin, Siiri pesee Elmerin, mutta toisin kävi. Ilmeisesti Elmerin itsevarma charmi puri tuomariin ja lopputulemana Elmeri oli ROP ja Siiri VSP. Molemmat saivat siis CACIB:it (Siirin toinen jo Ranskasta) ja Siiri vielä SERT:in.  Sattuneesta syystä ROP VSP parista ei ole kuvaa, kun itse paparazzi joutui kehään....

Elkku olisi sitten yhtä vaille C.I.B, toivotaan että se hetki koittaa sitten joko Portugalissa tämän kuun lopussa tai Luxembourgissa maaliskuussa :)

Bordeaux2011_046_resize.JPG

Amélie oli turistina mukana näyttelyssä ja lunkisti tuntui ottavan. Amélie pääsi myös tutustumaan kaiken karvaisiin koiruuksiin ja eipä tuo paljon niitä ujostellut, joten hyvältä näyttää :)

Bordeaux2011_066_resize.JPG

Oh Shit! Sattuuhan sitä joskus punaisellakin matolla.....

Bordeaux2011_071_resize.JPG

Vinttikoira kehän tuomari tauolla..... Ei vaan, täällä Ranskassa historia kulkee aina mukana :)

Bordeaux2011_074_resize.JPG

Pitää tietysti näyttää kuinka ennenaikaan miekkailtiin....

Bordeaux2011_079_resize.JPG

Muutenkin meno on täällä hieman erilaista.... Muistankos oikein, että Messarissa ei ollut luvallista poksautella shamppanjaa?? Täällä kaikki on toisin.... Myös pari viinitiskiä kuului tietysti asiaan, olimmehan Bordeauxissa....

Bordeaux2011_082_resize.JPG

"Salapoliisit"

Bordeaux2011_083_resize.JPG

Titanicin kapteeni Edward J. Smith on muuten nykyisin koiranäyttelytuomari

1295299199_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Bordeaux2011_084_resize.JPG

Ja pitäähän missi saada tietysti palkintokuviin! Mitenhän se muuten liittyy koiriin?? Niin, onhan nämä tietty koirien missikilpailut!

Bordeaux2011_090_resize.JPG

 Majakka ja ongenkoho.

Bordeaux2011_091_resize.JPG

Tuomareilla on tietty omat "suosikkinsa".

Bordeaux2011_102.JPG

Tässä mielestäni päivän näyttävin pari, todellista Black & Whiteä! Upeat yhdessä! 

Bordeaux2011_115_resize.JPG

Ja tässä Pitbull kehän tuomari odottaa vuoroaan!

Bordeaux2011_128_resize.JPG

BIS juniori kehän voitti Parson, joten maaperä olisi ollut otollinen myös ryhmäsijoitukselle, ryhmätuomari kun sattui olemaan meillä sama kuin kehässä.

Ennen ryhmäkehää olin hyvin luottavaisella mielellä Elmerin suhteen, kun poika oli hyvässä vireessä juuri ennen kehää ja kaikki näytti hyvältä....... Mutta sitten..... Pääsimme kokoomiskehään sisään, jonne eräs helkutin hemaiseva nainen oli jättänyt Elmerille kuuman viestin. Viesti kuului näin: "Hei sinä ihana komistus siellä kokoomiskehässä, odotan sinua kehän jälkeen saapuvaksi luokseni. Haluaisin niin kovasti kuumaan syleilyysi, osoitteeni on:........."

Veri pakeni päästä. Elmerin päästä. Jalkoväliin. Sitten ei ollutkaan enää mitään tehtävissä kun että MORJENS! Siinä vaiheessa on aivan sama mitä tuolle koiralle teen! Namipala-seksi, lelu-seksi, säästyn selkäsaunalta-seksi...... JA AINA SE SEKSI VOITTAA!!! PERRRKK!! Jotenkuten siinä sitten venkoiltiin turpa maassa juuri kriittisella hetkellä, kun olimme tuomarin arvioivan silmän alla... Että näin sitten tällä kertaa. Mutta 2 x CACIB. Jaana kiittää ja kumartaa. Nam.

Bordeaux2011_001_resize.jpg

Bordeaux2011_134_resize.JPG

 

KATSO KAIKKI NÄYTTELYN KUVAT TÄSTÄ

(Huom! Kuvia myös Jack Russell kehästä)

1240197332_img-d41d8cd98f00b204e9800998e