...näin on.

Elmerin ilmeisesti kouluttaa Siiriä metsästyksen saloihin. Ensin ne treenas ihan päivänvalolla, mutta nyt on siirrytty pimeäsaalistukseen pitkän kaavan mukaan! Ekskursio alkoi tänään n. klo 18:10 salakavalasti, ehkä jotain "koodia" käytten, että nyt toi äijä korjaa vaan noita peräkärrynvaloja "Nyt on aika häippästä"! Tuttuun tapaan odoteltiin koiria ensimmäinen 1,5h tekemättä juuri mitään kun huutelusta ja viheltelystä ei ole aiemminkaan ollu mitään apua.

3 tunnin kohdalla alettin jo huolestua ja päätettiin etsiä koiria lähi tienoilta. Kierrettiin lähialueen paikat pilkko pimeässä, mistä Elmeri ja Siiri on joskus tavoitettu. Ei mitään!

4 tunnin kohdalla oltiin jo aika varmoja, että ne on otettu jossain kiinni ja viety lähimmälle eläinlääkärille kuten täällä on kuulemma tapana. Siinä vaiheessa jo mietittiin, että ei taida uni paljon tulla silmään! No, päätettiin lopettaa etsinnät kun kellokin oli jo aika paljon ja mennä kotiin päin... ja kas kummaa! Juuri sillä hetkellä Elmeri viipottaa niityn poikki pilkko pimestä. Siiriä ei kuitenkaan näkynyt siinä vaiheessa vaan tyttö odotteli koti oven edessä.

Hirveen ylpeitä ei tässä vaiheessa koirista oltu ja kyllä oli molemmat niiiiin nolona että!

1269555182_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvan otto hetkellä oltiinkin jo siinä vaiheessa kun kerrottiin muutamia totuuksia siitä miten... "...te voitte olla noin tyhmiä!!! Ettekö te tajua että te ette voi lähtee tuollalailla!!! Vi....u että hävettää kailottaa tuolla pitkin kylän raittia Suomeksi ja vihellellä Letka-Jenkkaa ja Säkkijärven-polkkaa tuntikausia!!! Miettikää ny itekki miten tyhmiksi te meidät teette! Täällä kaikkien muiden koirat, jopa metsästyskoirat on vapaana ja te hel...tin tonokit ette voi pysyä omilla mailla!!! MENIKÖ PERILLE?" "Jos vielä karkaatte niin me maksetaan siitä, että joku inuiitti hakee teidät valjakkokoiriksi Färsaarille, onko sitte kivaa? Äläkä kato mua noin. En minä tiedä onko Färsaarilla inuiittejä! Ihan sama!"

 

Ny se on kuulkaas pojat ja tytöt sillälailla, että Elmeri saa semmosen kivan pannan, tahtoi tai ei. Omapäätöksiset kolmen tunnin metsästysretket loppuu NYT! Tontin rajoille tulle sellaset piuhat, ja jos piuhan yrittää ohittaa,niin ZIP, napsahtaa pikku sähkäri niskaan! Tätä ollaan vältetty loppuun saakka, mutta nyt ei näköjään muu  auta... Siiri ei tarvitse, koska sehän ei mene minnekkään ilman Elmeriä!  Ja Elmerin metsästyskoulutuksen loppukurssi käydään kuivaharjoitteluna kotona sisätiloissa.

1269554126_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä ollaan jo puhtoisena!

 

1269555953_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Elmeri valmiina ensikuussa alkavaan näyttelykesään

 

1269556020_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kyllä se tulee jostain sukujen kautta... Meillä on Saimi-mummusta vastaavia otoksia 200kpl

 

1269556103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tää, jos joku on Siirin mieli puuhaa!

 

Muuten täällä kaikki oikein hyvin. Lämmintä on jo Suomen kesälukemissa 20 asteen tuntumassa. Kovasti odotetaan huhtikuun lopussa alkavaa näyttelykautta. Jännää päästä näkemään miten Ranskassa koko homma toimii ja tietysti se, että mikä on kansallinen Parsoneitten taso? Ilmoittautuminenkin on vielä oma operaationsa, mutta eiköhän siihen saada apua paikallisilta Parsonisteilta.