Tänään saavuimme vihdoikin kotikyläämme Maubeciin ja ajattelimme mennä uuden kotimme pihamaalle juoksuttamaan koiria, kun ovat jo päivätolkulla joutuneet olemaan autonperässä boksissa. Olemme varoneet kaikkea mahdollista ettei mitään vain sattuisi matkalla tänne kotiin.

Noh kuljimme sitten uuden kotimme pihamaalla aivan onnemme kukkuloilla, olemme vihdoinkin täällä, ja kaikki on hyvin ja NIIN ihanaa!

Kunnes yhtäkkiä tonttimme metsässä koiramme katosivat kuin jäljettömiin. Huusimme koiria, mutta mitään ei kuulunut, ei edes haukuntaa, tai että mihin suuntaan juoksisivat. Olimme aivan äimän käkenä, miten voi koirat kadota jäljettömiin noin nopeasti?? Noin puolen tunnin etsinnän ja huutelun jälkeen iski paniikki ja epätoivo, missä on meidän lapset???!!! Mikään ei tuntuisi enää miltään jos koirille olisi sattunut jotain.

Toni ajeli autolla kaikki lähinaapurit läpi ja kyseli onko valkoisia terrierejä näkynyt. Ei ollut ihan se tapa millä olisi haluttu naapureihin tutustua ensimmäistä kertaa: hätääntynyt mies itku kurkussa ovella. Kylän pormestarikin lähti koiria etsimään.

Kun koirat olivat olleet kadoksissa 1,5 tuntia, palasimme vielä talolle ja ajattelimme, että tarkistamme vielä paikan missä koiran hävisivät. Toni löysikin rinteestä ison kolon puun alta - se oli ketunkolo....Siellähän ne tietysti!!!  Aloin huutelemaan koiria reiästä ja Siiri ilmestyikin pian kolon suulle, onneksi ihan kunnossa. Helpotuksen huokaus!!! Elmeri on varmaan suojellut Siiriä kun tytössä ei ollut mitään jälkiä. Oikea ritari!  Sitten huusimme Elmeriä...... ei mitään.... korvan kun laittoi reiälle, niin louskutuksen kuuli syvältä onkalosta. Miten helketissä saamme jätkän sieltä pois? Sehän oli louskuttanut siellä kettua jo 1,5 tuntia!!! Puhelu Viitasen Eijalle auttoi paljon: "eipä siinä auta kun ootella, kyllä se tulee sitten kun se kyllästyy".

1264798277_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siinä sitten odottelimme vahtivuoroissa aukon suulla, mutta kutsunta huutoa se ei kyllä ottanut kuuleviin korviinsa. Onhan se tietysti sen työtä. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen luolasta ryömi kaikkensa antanut Elmeri, joka tuli suoraan luolasta Tonin syliin. Osumaa oli tullut melko mukavasti kuonon molemmille puolille, ja otsa hiertynyt kun pää on haukkuessa hakannut luolan ylälaitaan. Silmät oli myös santaa täynnä. Vaan eipä ollut poika hevillä luovuttanut. Miltäköhän näytti repolainen tämän kohtaamisen jälkeen? Toivottavasti se on ainakin ymmärtänyt lähteä käpälämäkeen meidän mailta. Olihan tällä edelliselläkin perheellä koira - joo - cairnterrieri. Eipä näytä paljon kettua haittaavan kun asui samassa pihapiirissä. Vaan ei oo tänne enää tulemista!! Elmerin reviirille on aivan turha tulla pesimään!!! Tulee tupsuhännälle lähtö!!!  Heti huomenna koloon ilmestyy iso kivi niinku kiesuksen haudalle, josta ainakaan parsonin kokoinen ei pääse ohi...

Tässä ei paljon Ristot ja Ritat tunnu enää missään. Oli tarkotus mennä kokeeseen vasta kesällä, mutta nythän tässä päästiin jo tositoimiin, ja vielä omalla pihalla!

1264794527_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tyttö koettelemuksen jälkeen....

1264794505_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja Jätkä, muutama osuma enemmän..... Elmeri sai hemmotteluherkuksi koettelemuksistaan illalla hanhenmaksaa. Hyvin maistui pojalle :)

Tutustuimme myös jo paikalliseen eläinlääkäriin, joka laittoi antibioottipiikin ja antiseptistä salvaa haavoihin. Kyllä se tästä....

Melkoisen vauhdikas aloitus tällä meidän Ranskaan muutolla...